Nyt lähti tuotantoon ensimmäiset oheiskrääsät, koska ne nyt vaan on tarpeellisia moderninajan taiteilijalle, joka haluaa esittää olevansa markkinavoimien yläpuolella tehden niistä pilkkaa osallistumalla itse kulutusjuhlan mahdollistamiseen.
Tuotannossa silkkisolmioita ja muutakin mielenkiintoista, joista kerron myöhemmin.
Oheiskrääsää (tosin valitettavan laadukasta sellaista, eihän noista saa millään voittoa aikaiseksi) tuotan, koska taulumyynti on rullannut mukavasti ja on hyvä saada tarjottua muutakin asiakkaille, kun ne kerran on saanut koukutettua.
Yksi taulu lähtee asiakkaalle Ruotsiin ja siitä tulee syntymään tänne oma tarinansa, koska asiakas halusi minun myös toimittavan taulun perille asti, joten lähdemme sitten matkaan puolisoni kanssa taulua viemään.
Seuraathan minua Facebookissa, jonne ilmestyy hieman toisenlaista sisältöä kuin tänne sivustolleni, Facebook-sivun löydät tästä.