Aloitin kaksi vuotta sitten opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria Metropolialla. Aika on mennyt nopeasti ja tämän sivun päivittäminen on jäänyt taka-alalle, kun on saanut tehdä tilaustöitä ja opiskella yhtäjaksoisesti parin vuoden ajan.

Nyt on kesäloma (toisen vuoden harjoittelun teen myöhemmin). Loma tuli sopivaan hetkeen, kun on hyvä kerätä ajatuksia arkkitehtuurinkin saralta hieman kasaan.

Ryhmässämme aloitti opiskelun usea, mutta valitettavan moni on joutunut jättämään opiskelut kesken erinäisten syiden johdosta. Nyt meitä on alle kaksikymmentä jäljellä ja ryhmätyöt hoituvat sujuvasti, kun kaikki ovat tulleet tutuiksi.

Sitäkin tutummaksi on tullut arkkitehtuuri, joka kiinnosti aiemminkin, mutta nyt siihen suhtautuu analyyttisemmin. Etenkin kotimaiset suosikit/inhokit ovat tulleet tutuiksi monesta eri näkökulmasta.

Keskusteluja käyty niin Redistä, Alvar Aallosta kuin Järvenpään kirkostakin. Intohimoa herättävä asia nuo rakennukset nähtävästi. Monella on mielipide ja usein jopa perusteltukin.

Itse olen tähdännyt siihen, että opin hahmottamaan arkkitehtuurin filosofiat laajalti, sisäistämään niiden merkityksen tilojen kokijoille ja ymmärtämään asumisen/elämisen tarpeita yhä paremmin.

Tuo kaikki toki omien taiteellisten lasieni läpi. Tämän lyhyen kirjoituksen pääkuva on teoksestani puolisoni kanssa yhdessä pidetystä näyttelystä Galleria Dix:llä.

Arkkitehtuuri on taiteenlaji, joka mahdollsitaa visuaalisen taiteen yhdistämisen yhä monimutkaisemmilla tavoilla. Samalla se pakottaa näkemään rajaehtojen merkitykset yhä paremmin.

Vaikuttaako se taiteeseeni? Varmasti ja paljon myös tavoilla, joita en itse hahmota hetkessä. Tuo maalaus, joka tähän on kuvana liitetty, kertoo tavoitteesta luoda tiloja, joissa on tunnelmaa. Onnistunko siinä? Onnistunko taitelijana tai arkkitehtinä? Aika näyttää.

Osa sivustostani tulee jatkossa olemaan arkkitehtuuriin liittyviä töitäni. En näe, että se maailma kaikkine rajaehtoineen rajoittaisi tekemistäni taiteilijana. Päinvastoin – koen että hyvin erilaiset maailmat omine tyhjine kankaineen ruokkivat luovuutta omin tavoin.